Vanhaa ja käytettyä

Löysin suosikkikirppariltani ison lasitölkin. Olen katsellut samaista tölkkiä ja sen parina ollutta vieläkin suurempaa jo pidemmän aikaa. Ostin sen vasta nyt, kun se oli alennettu puoleen hintaan. Toinen ei ikävä kyllä mahtunut mukaan koko päivän kädessä kulkeneeseen kangaskassiin, mutta sainpahan edes toisen! Olet etsninyt sopivia tölkkejä jo pidempään, ja vihdoinkin kolmen euron hinta ei ollut liikaa.

Tölkkiin voi rakentaa vaikka mitä. Siitä voi tehdä talvisen maiseman suolan avulla, tai lisätä sinne syksyllä esimerkiksi sammalta ja pieniä koristekärpässieniä… Ideoita on kyllä! Näiden minimaailmojen lisäksi sinne voi yksinkertaisesti laittaa kynttilöitä – korkeaan tölkkiin mahtuu kruunukynttiläkin pystyyn. Suola on hyvä materiaali myös tässä tukemassa kynttilöitä. Tölkkiin voi pudottaa myös valoketjun, tai siellä voi säilyttää kauniisti esillä tuikkuja, käpyjä, erilaisia nauhoja, nappeja tai vaikka papuja.

Tykkään erityisesti tehdä tämän kaltaisia löytöjä. Monikäyttöisiä esineitä, joita voin käyttää sisustamisessa ja ihan yhtä lailla käyttötavarana.  Pidän myös lasista materiaalina, koska siitä kulkee kauniisti valo läpi.

Olen vuosien saatossa löytänyt jos jonkinmoisia, lähinnä pieniä esineitä kotiini kierrätyskeskuksista, kirpputoreilta ja suoraan netin ostetaan-otetaan vastaan-myydään-annetaan -palstoilta.  Kyseiset palstat ovat löytäneet sosiaalisesta mediasta uuden pohjan, ja mikä sen parempi: tavaroiden vaihtaminen uuteen kotiin on hyvin vaivatonta. Isompia huonekaluja meidän kotiimme on kulkeutunut kierrätettyinä vain muutama, mutta ne ovat sitäkin ihanampi. Eteisen 1960-luvun tyylinen, kapeajalkainen radiopöytä toimii avaimien, rahapussien ja kännyköiden säilytyspaikkana. Olohuoneessa valkoinen matala senkki pitää sisällään harvoin käytettyjä astioita. Portaiden alle lopulta päätyneestä naapurin lahjoittamasta tummasta kaapistosta sain tilan lautapeleille. Tämän lisäksi meillä on vanhoja pinnatuoleja, joita voisin tuoda aina vain lisää mukanani. Pinnatuoleissa on sitä jotakin!

Continue reading