Loma Norfolkissa: Mökki

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, mutta hiukan tekstiäkin vaaditaan, että voin edes yrittää kuvata mökkiä teille. Mökki oli siis nimeltään Ships Timbers, joka on nimensä mukaan rakennettu haaksirikkoutuneiden laivojen puutavarasta – samaa teemaa löytyi monista muistakin mökkien nimistä Norfolkissa. Merimiehet ja purjelaivat ovat aikoinaan olleet alueelle hyvin tyypillisiä, ja samaa termistöä näkyy edelleen paikkakuntien nimissä ja erityisesti nimetyissä taloissa sekä kaduissa. Englannissa on hyvin tyypillistä antaa talolleen jokin nimi, joka sitten kirjataan kylttiin ja täten talon seinään. Ihana, vanhanaikainen tapa minusta.

Kyllä mahtaa mökin omistajaa harmittaa tuo kirjoitusvirhe kyltissä… Virallisesti siihen siis tule ollenkaan heittomerkkiä.

Mökki on kaksikerroksinen ja vaaleanpunainen, ja itse asiassa suomalaisittain osa paritaloa – naapurissa asutaan pysyvästi. Pihat ovat kuitenkin täysin toisistaan erillään ja sisäänkäynti mökkiin on järjestetty aidan takaa sivuovesta. Tämä sen jälkeen kuin alkuperäiseen (yksi huone alhaalla ja yksi ylhäällä) pohjaan on lisätty taakse keittiö sekä pesutilat. Kuvassakin näkyvä pääovi on olohuoneeseen johtava palo-ovi. Hyvät unet mökissä takaa hyvä sisäilma, olkikatto on siis todella hyvä keksintö. Monissa vanhoissa englantilaismökeissä on olkikatto, ja katontekotaito on siellä vielä jokseenkin voimissaan. Olkikatto on kaunis, ekologinen ja saattaa hyvinkin kestää sata vuotta.


Yläkerran tilava makuuhuone

Mökissä on siis alakerran paalukattoisen, ruokapöydällä varustetun olohuoneen lisäksi tilava makuuhuone yläkerrassa. Sinne johtavat portaat ovat ehdottomasti kaikkein jyrkimmät ja hankalimmat, joita olen koskaan nähnyt. Ne loppuvat kaiken lisäksi kirjaimellisesti seinään. Niihin tottuu kyllä, ja lopulta niistä alkaa pitää – hienoa tilankäyttöä menneiltä polvilta, ja upeasti säilytetty, vanha yksityiskohtahan ne ovat. Mutta mökki ei siis missään tapauksessa sovellu liikuntarajoitteisille!


Ne pelottavat portaat, joita ei kuvassa saa mitenkään edustamaan itseään


Ihanat, vanhanaikaiset ikkunahaat ja ovenkahvat kaikkialla. Samanlaisia näkyi muissakin taloissa.

Mökki on vanhaan tyyliin koristeltu meriaiheisin kuvin ja koriste-esinein.

Aidattua takapihaa, josta omenoita syömästä bongasin monia täysin tuntemattomia lintulajeja – onneksi mökissä oli lintukirja

Moni on kysynyt mökin taustaa. Se on siis vuokrattu mökkivarauspalvelun (Hoseasons) kautta, ja siellä voi yöpyä kaksi vauvan kera. Mökkiin saa tuoda myös yhden koiran.

Ships Timbers sijaitsee aivan kylän sydämessä. Matkaa pieneen paikalliseen ruokakauppaan on muutama sata metriä, paikallinen pubi on aivan nurkan takana (itse asiassa sen katto näkyy yläkerran ikkunasta), ja fish and chip shop (grillikioskiksikin sitä voisi kutsua) sekä posti ovat ihan lähettyvillä myös. Rantaan on matkaa 300 metriä. Winterton on tunnettu kauniista, pitkästä hiekkarannastaan ja se onkin suosittu kesäkohde. Erityisesti englantilaisten suosima kävelyharrastus on rannikolla suosiossaan, pehmeää heinää kasvavaa dyyniä on mukava kävellä. Alueelta voi myös varata veneitä. Lähistöllä on paljon luontokohteita, mm. luonnonpuisto. Erilaisten merilintujen lisäksi Wintertonin rannalla voi helposti bongata hylkeitä.

Meillä oli mökissä muutamiakin ongelmia, osittain niiltä olisi voinut välttyä jo ennakkoon ja osa taas syntyi vasta matkan aikana. Ensinnäkin ystäväni ei päässyt kulkemaan yläkertaan, joten hän joutui nukkumaan sohvasta kootuilla tyynyillä olohuoneessa. Minusta portaiden rajoittunutta käyttöä olisi voinut mainita esitteissä tarkemminkin jo etukäteen. Pärjäsimme kuitenkin näin – sain itse ihanan ison vuoteen taittuvan katon alla itselleni, ja yläkerran kauniit näköalat :) Tämän lisäksi ongelmia tuottivat kovaääniset putket. Joka kerta kun vessan veti, hakkasivat putket niin kovaa, että se kuulosti aivan sumutorvelta. Noh, tähänkin tottui. Keskellä lomaamme mökin generaattori kuitenkin hajosi, ja elimme öljynhajussa siihen asti, kun putkimies tuli paikalle. Uutta generaattoria ei eneää saatu lomamme aikana, mutta mökin omistava nainen toi kuitenkin heti sähkökäyttöiset lämmittimet. Viikko oli muutenkin lämmin, joten itse lämmitystä ei niin kaivannutkaan. Mökki oli muutenkin selkeästi hyvin rakennettu, joten siellä en tyypilliseen englantilaiseen sisätilaan verraten palellut ollenkaan. Ongelmia tuotti lämpimän pesuveden puute senkin edestä. Minkä sitä hajoavalle kalustolle kuitenkaan voi, joten mökin omistaja tarjosi meille ilmaiseksi uuden viikon ensi vuodelle. Itse en pääse lähtemään, mutta ystäväni toivottavasti saa tämän hyödynnettyä jotenkin.

Vastaa | Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s