Matkalla Suomessa: Uusikaupunki | On the road in Finland: Uusikaupunki

Näin syksyllä on hyvä muistella hiukan aurinkoisempia aikoja. Tänään pääsette mukanani Uuteenkaupunkiin, jossa kävimme pari vuotta sitten kiertelemässä kaupungin puutaloja. Ensimmäistä kertaa otin osaa rakennusperintöpäivien tapahtumaan ja ihastuin sekä kaupunkiin että tapahtuman konseptiin. Pienen kaupungin kaduilla ei juuri tullut vastaan ulkopaikkakuntalaisia, vaan liikkeellä oli enemmänkin paikallisväestöä tutkimassa luvan kanssa naapureitaan – ja mikäs siinä. Aurinkoisessa säässä oli mukava taittaa matkaa jalan, ja Uusikaupunki on tarpeeksi pieni jättää auto taakse ja kulkea paljolti vain hiekkapinnalla olevia jalkakäytäviä porteista sisään ja pihoihin sekä talojen kerroksiin.

Suomalaisille Uusikaupunki on tuttu lomakaupunkina, mutta on sillä merkittävä historiakin takanaan. Se on perustettu jo 1617 ja kuuluisin kaupunki on ehkä siellä solmitusta Uudenkaupungin rauhasta, joka päätti Suuren Pohjan sodan vuonna 1712. Aikaisemmin pääosin merimiesten asuttama kaupunki muuttui ajan kanssa autotehtaiden kaupungiksi ja on nyttemmin taas suuressa suosiossa veneilijöiden keskuudessa. Uusikaupunkilaiset ovat mielestäni kovin puheliaita ja harvinaisen ulospäinsuuntautuneita länsirannikkolaisiksi, ja tämänkin takia pidän kaupungista kovasti. Hiljainen ja pienihän se on, mutta ehkä siinä onkin koko kaupungin charmi?

Uusikaupunki on helppo kulkea niin jalan kuin pyörälläkin.

Katunäkymää Uudessakaupungissa. Taustalla myös Uudenkaupungin vanha kirkko.

Kiitokset tapahtuman järjestäjille Uuteenkaupunkiin!

Uusikaupunki (Fin) / Nystad (Swe) is a small (pop. 16 000) historical wooden town on the west coast of Finland, on the Baltic Sea. The town was founded by King Gustavus Adolphus of Sweden on the 19th of April 1617, and it will soon celebrate its 400th birthday. Uusikaupunki has left its mark in the European history. The peace of The Great Northern War – known as the Treaty of Nystad after the Swedish name of the town – was signed in Uusikaupunki in 1721.

What once was a majorly seaman-populated town, then became a town known for its car manufacturers. Nowadays, most of the machinery has left the town quiet apart from the busy summer season. The long summer days bring many tourists over, especially those with boats, who moor in the famour passenger harbour at the heart of the town.

The town sits on a belt of well-preserved wooden towns scattered on the seaside along the west coast of Finland. As well as the quiet, often unpaved gravel streets, Uusikaupunki is known for its impressive old church. For the more modern in mind, the famous Bonk Museum with the most incredible non functioning machines, or if you prefer, pieces of art. The Crusell Week Music Festival at the end of July offers a lot, too.

I visited the town for its open doors during the European Heritage Days, when many of the private and public wooden buildings were open for visitors to explore and admire, as well as their impressive city-sized gardens to enjoy. Many of the once shared buildings have now been joint to form one grand-scale single-family house.

The town feels old mainly because of its idyllic, quiet streets and the gravel underneath your feet. The locals have a very peculiar accent which brings a smile to the face of others. They are very friendly and talkative, compared to many other towns on the west coast.

Piipahda Pispalaan | Visit Pispala

Iloiseksi yllätykseksi huomasin, että Tampereella järjestetään oma vanhojen talojen avoimien ovien päivä ja vieläpä Pispalassa. Olen käynyt vastaavissa tapahtumissa tutustumassa Uudenkaupungin ja Loviisan ihaniin koteihin ja nyt pääsisin ensimmäistä kertaa myös oman kotikaupungin rakennuskulttuuria tutkimaan näin läheltä. Päivä oli aurinkoinen, ihmiset ystävällisiä ja puheliaita ja Pispala niin boheemilla tavalla kaunis. Osana Euroopan rakennusperintöpäiviä järjestetty Piipahda Pispalan pihoihin ja pirtteihin -tapahtuma toi Pispalan rinteille yhteen Pispalan rakennushankkeista, korjausrakentamisesta sekä vanhoista rakennuksista kiinnostunutta väkeä.

The old working-class neighbourhood of Pispala in Tampere opened its doors and gardens for the European Heritage Days. I have visited other similar events in other towns in Finland before so I just had to join in when they landed in Tampere this year. Pispala is an interesting mix of wooden heritage buildings, criss-crossing narrow streets and quirky features such as the led-shot tower. 

Nimensä Pispala on saanut Pispan talosta, jolla oli muinoin velvollisuus majoittaa piispa tämän matkojen ajaksi. Asuinalueena Pispala kasvoi vanhan Pohjois-Pirkkalan puolelle Tampereen kaupungin rajan taakse. Asemakaavaton alue rakennettiin sikin sokin ja yleensä ilman tarkempia rakennuspiirustuksia. Tampereeseen Pispalan alue liitettiin vuonna 1937.

Pyykkipuistosta avautuva maisema Pyhäjärven yli on monelle se aidoin näkymä Pispalassa. Harvempi tietää puiston nimeä tai puiston historiaa Pispalan ämmäin pyykinkuivatuspaikkana.

Pispala on vanhaa työväenasuinaluetta, joka on rakentunut Tampereen kahtia jakavien suurten järvien väliselle Pispalan-Pyynikin soraharjulle. Pispala on erikoinen yhdistelmä sinne tänne risteileviä, pieniä katuja jyrkän rinteen molemmin puolin, paljon korkeita, vanhoja asuinrakennuksia ja tietenkin niitä kuuluisia Pispalan portaita – joita on eri nimillä moniakin. Nykyään Pispalassa sekoittuu sekä vanha henki että uudet, jykevät talot.

  

Pispala tunnetaan portaidensa lisäksi myös pulteri -nimisistä, pyöreistä kivistä, joista on koottu rinteitä sitovia rivinteerejä eli ilman sidosaineita koottuja rakennelmia. Myös maisemassa näkyvä Pispalan haulitorni on yksi alueen tunnetuimpia maamerkkejä.

 

Niin kutsuttu Uittoyhdistyksen talo Pispalan kirkon tienoilla on kunnostuksen alla ja siitä on tulossa Tampereen rakennuskulttuurin keskuksen päämaja. 1892 rakennettu, vielä kymmenen vuotta sitten purku-uhan alainen talo toimi alkujaan Kokemäenjoen Lauttausyhtiön työnjohtajien asuntona. 1800-luvun lopussa tukkien uittaminen oli vielä yleistä ja Pispalaa halkoi ns. Punainen tukkitie, jonka kautta puutavara siirrettiin hevosvetoisesti Näsijärvestä Pyhäjärveen. Uittoyhdistyksen talo oli tukinuittajien käytössä aina 1960-lvulle asti uittojen päättymiseen asti. Aivan viime vuodet talo on ollut asumaton. Talo on uittohistoriansa vuoksi hyvin oleellinen osa Pispalan ja siten nykyisen Tampereenkin historiaa, ja talon kunnostusprojektia onkin kiinnostava seurata. Taloa kunnostetaan pääosin talkoovoimin, joten myös itse kunnostustyöhön voi päästä tutustumaan hyvin läheltä.

Pispalasta kulttuuriympäristönä on kirjoitettu hyvin kattavasti, mm. Pispalan punainen kirja -sivustolta voi lukea lisää sekä historiasta, kaavoituksesta että Pispalan kohteista. Ehkä kuuluisin Pispalaa kuvaavista kaunokirjallisista teoksista on Lauri Viidan romaani Moreeni. Myös F. E. Sillanpään Hiltu ja Ragnar on sijoitettu Pispalaan.

 

Pispalan vanhoja taloja on kunnostettu taitavasti. Avoimien ovien päivänä pääsin tutustumaan yhteen vielä keskeneräiseen kohteeseen tarkemminkin, ja ihailin omistajien innostusta sekä käsityötaitoja – he ovat itse tehneet muun muassa kauniit ikkunat vanhaa lasia hyödyntäen.

Pispalassa toimii Suomen vanhin edelleen toimiva yleinen sauna, vuonna 1906 toimintansa aloittanut Rajaportin sauna. Pispalan alueella on toiminut liki kymmenen yleistä saunaa, jotka toimivat asukkaiden peseytymispaikkoina aina 1960-luvulle asti, jonka jälkeen talokohtaiset saunat alkoivat yleistyä.

Alkujaan rakennusmiesten ja tehdastyöläisten asuttama alue alkoi muuttua 1970-luvulla. Harjun laelta näkyvät järvinäkymät – parhaimmillaan kahteen suuntaan yli molempien järvien – nostivat tonttien hintoja ja saivat rakennuttajat kiinnostumaan alueesta. Uudet, suuremmat asuintalot työnsivät tieltänsä paljon perinteisiä pispalalaismökkejä. Pispalan suojeleminen on ollut monesti esillä tämän jälkeen ja uuden asemakaavan työstö on aloitettu 2007.

Pispalan pihoja ja pirttejä ei yleensä pääse näkemään näin läheltä. Tykästyin erityisesti yhteen kauniisti kunnostettuun taloon ja sieltä avautuvaan maisemaan. Kiitos vaan tästä mahdollisuudesta asukkaille :)

Lauri Viidan kotitalossa toimivassa museossa pääsee tutustumaan sekä Viitaan taiteilijana että Viidan perheen pieniin asuintiloihin, joissa on kauniita, Viidan lapsuuden ajalta säilyneitä esineitä ja vanhaan tapaan kunnostettuja pintoja.

Pispala on ollut suosittu asuinpaikka myös taiteilijoiden keskuudessa. Muun muassa Lauri Viita, Olavi Virta, Aki Kaurismäki, Hannu Salama, Heikki Salo, Seela Sella, Tarmo Salmela, Pauli Hanhiniemi, Keith Armstrong, Yrjö Jylhä, Aaro Hellaakoski ja Mikko Alatalo ovat asuneet Pispalan rinteillä.

Itselleni tämä tapahtuma oli erittäin mieleinen monestakin syystä: paikallinen ja ainutlaatuinen miljöö, upeat talot, vanhaa kunnioittaen tehdyt remontit sekä erilaisten lämmitysmuotojen käyttö taloissa. Lisäksi tästä tapahtumasta heräsi ajatus siitä, että Tampereella on monia muitakin kohteita, joiden rakennushistoriaan sekä nykykäyttöön voisi suurempikin yleisö olla kiinnostunut päästä tutustumaan. Ensimmäisenä mieleeni tulee Viinikka-Nekalan puutaloalue, joka on värikkyydessään ja tasapäisyydessään hyvin Pispalan kaltainen, mutta kuitenkin hyvin erilainen. Tästä siis ideaa vastaavia tuleville vuosille suunnitteleville!

Kesämatkalla: Leineperin ruukki | Summer trip: Leineperi ironworks

 

Leineperin ruukki, joka myös Fredriksforsin ruukkina tunnetaan, sijaitsee Ulvilassa Porin kaupungin kupeessa. Se on yksi parhaiten säilyneimmistä ruukkiyhdyskunnista Suomessa, ja onkin siksi suosittu matkailukohde. Leineperi kuulostaa kovin paikallisesta nimeltä, mutta se johtaa niinkin pitkälle kuin keskiaikaiseen Kleinburgin pieneen linnoitukseen alueella.

The Leineperi Ironworks (also known as Fredriksfors ironworks) is situated in Ulvila, just a short ride away from Pori on the south west coast of Finland. It is one of the best survived historical ironwork communities in Finland and it attracts many visitors each year. The name Leineperi has a very local-sounding spelling to it is thought to have originated from the German word ’Kleinburg’, meaning a small castle as the village had a small fortification in the middle ages.

Sepäntuotteita valmistetaan pajassa yhä edelleen. Kuvankauniit punamultaiset seppien mökit toimivat paikallisten käsityölaisten ja taiteilijoiden työpajoina, ja niistä löytyy myös pieniä putiikkeja. Ruukin alueella on myös edelleen toiminnassa oleva mylly, josta voi ostaa paikallisia tuotteita. Kosken partaan historiallisessa miljöössä järjestetään kaikenlaisia tapahtumia sekä markkinoita, häitä ja kokouksia.

Lampaat hoitavat maisemaa Leineperissä | The sheep take care of the scenery

1800-luvun alussa Leineperi oli yksi maan suurimmista työstetyn raudan tuottajista. Yhdyskunnan kasvaessa erilaisilla tuotantorakennuksilla myös sen työntekijöille tarvittiin lisää tilaa. Myöhemmin paikallinen suuryrittäjä Antti Ahlström osti ruukin ja rakennutti sinne myös sahan. Raudan tuotanto alueella loppui vuonna 1902.

At the beginning of 19th century, Leineperi became one of the largest producers of manufactured iron in the country. The growing community grew with several manufacturing plants as well as workers’ housing units. Later, a local businessman Anttil Ahlström bought the ironworks and added a sawmill. Iron manufacturing ended in 1902.

Ruukki perustettiin 1771 Kullaanjoen rannalle hyväsydämisen ja humoristisena tunnetun majuri Berndt Johan Hastfehrin toimesta. Ensialkuun ruukki toimi Ruotsista tuodulla raakaraudalla mutta ensimmäisen masuunin aloitettua toimintansa voitiin käyttää paikallista rautaa. Kahdessa pajassa taottiin nauloja ja ruuveja, muttereita, hevosenkenkiä ja viikatteita.

The ironworks was founded on the Kullaanjoki River in 1771 by one well-known humorous and goodhearted man, Major Berndt Johan Hastfehr. The ironworks first operated with raw iron brought from Sweden but after the first blast furnace opened, Finnish iron ore was used instead. Two forges produced bolts, nails, shovels, horse shoes and scythes.

Blacksmithing products are made in the forge today as well. The picturesque red-ochre painted smiths’ old cottages serve as workshops of the craftspeople and artists, and house small boutiques as well. There is a working flour mill on the site that sells local produce too. The historical milieu set on a flowing riverside now works as a backdrop for several annual festivals and markets as well as wedding banquets and meetings, too.