Kekrikokkoja poltetaan vielä Suomen maaseudulla, mutta kaupungeissa hyvin harvoin.
Muun maailman juhliessa Halloweeniä – joka ei vielä täydessä kaupallisuudessaan ole onneksi Suomeen kantautunut – on meillä mahdollisuus juhlia yhtä vanhimmista suomalaisista perinnejuhlista, kekriä. Kekri on pakana-aikainen pyhäpäivä, jolloin on juhlittu satokauden ja koko vuoden päättymistä. Nykyisen pyhäinpäivän (marraskuun ensimmäinen lauantai) aikoihin osuva kekri on tuonut suomalaiseen juhlaperinteeseen paljon erilaisia ominaisuuksia, jotka ovat kristinuskoon siirtymisen jälkeen löytäneet paikkansa muiden juhlapyhien yhteydestä.
While the rest of the world seems to be celebrating the muchly commercilized Halloween, we Finns do have something to be proud of too. Before All Saints’ Day swallowed the kekri traditions, we had a very lively and somewhat scary festival to celebrate as well. Nowadays the kekri bonfires only lit the dark nights occasionally. Kekri was a feast of the end of the year and the gory-masked beasts it featured merged into a more Christian celebration over the centuries. All of these photos were taken a couple of years ago in Tampere.
Tulennielijä
Kun Halloweenin teemana tuntuu olevan kuolema, kekriä vietettiin elämän kunniottamisen juhlana. Satokauden päätyttyä ja sadonkorjuun jälkeen voitiin uusi vuosi toivottaa sisään. Jokainen talo päätti itse kekrijuhlinnalleen soveliaimman ajan.
Kekri oli vahvasti ilon juhla. Satokauden kiireiden päättyessä pääsivät myös palkolliset juhlimaan sekä käymään kotialoillaan. Yltiömäinen juominen ja syöminen olivat vanhanajan kekrin viettotapoja. Myöhemmin mukaan liitettiin myös tuli.
Kekriolentoja, maahisia, menninkäisiä ja hyvän ja pahan taistelua.
Yksi näkyvimmistä kekrin tunnusmerkeistä on kekripukki. Tämä turkkiin pukeutunut parrakas ja sarvekas olio pelotti lapsia, mutta tuotti myös taloon hyvää onnea seuraavaksi vuodeksi. Hahmo tunnettiin myös köyrittären nimellä. Monissa maalaiskylissä kekripukin muotoinen hahmo poltettiin kokossa juhlien päättyessä. Myöhemmin juhlien sekoittuessa myös vuoden lopun pukkiperinne siirtyi joulun yhteyteen. Joulupukki onkin täten hyvin vanhaa suomalaista perua.
Sana kekri tarkoitti kansankielessä viimeiseksi jäämistä tai jonkin päättymistä. Myös köyrinä tunnettuun kekriin liittyy paljon vanhoja suomalaisia sanontoja. Kurkijoella oltiin sitä mieltä, että mikä ilma Pärttylinä (24.8.), samanlaista Mikkeliin (29.9.), mikä ilma Mikkelinä, sitä sitte Köyriin.
Kirkko piti kekrin vietton niin pakanallisena, että se kiellettiin kokonaan. Rangaistuksen pelko ajoi suomalaiset hiljalleen luopumaan kekriperinteestä, ja kekrin laulut ja leikit ovatkin unohtuneet aikojen saatossa.
Kekri on kokonaisuudessaan unholaan paininut juhla. Sen perinteitä herätetään kuitenkin paikallisesti henkiin mm. Kajaanissa, jossa poltetaan kekrikokko.
Kuvaamani kekri-ilta on Tampereelta, Tahmelan rannasta, jossa kekriä on viritelty muutamanakin vuotena tarinan, musiikin ja tulen tahtiin.
Kekritanssijat
