Kaikkien aikojen puutarhakesä!

Finland: Uusikaupunki
Tervetuloa puutarhaan!

Tästä se lähtee, nimittäin kaikkien aikojen runsain ja hedelmällisin kesä puutarhamatkailun parissa. Tällä listalla omaan korvaan eniten kutkuttavia tapahtumia ja kauniita kohteita ympäri Suomen. Haluaisitko lisätä listalle jotakin? Jätä kommenttia, niin tutustun uusiin kohteisiin ja lisään nekin mukaan.

Tapahtumat

Kesäkuu

15.-16.6. Kristiinankaupunki

Avoimet portit -tapahtumassa avautuvat yksityishenkilöiden eri tyylejä edustavat pihat ja kaikki on kuorrutettu kulttuurilla, eikä perheen pienimpiäkään ole unohdettu. Kristiinankaupunki on yksi rannikon viehättävistä, vanhoista puukaupungeista, joten tapahtuma saa varmasti suuren suosion. Mukana on tällä hetkellä 49 kohdetta. Kaupungissa on tarjolla paljon muutakin kiinnostavaa, muun muassa uudistettu luontopolku valtakunnallisesti arvokkaan biotoopin ympäristössä.

Elokuu

4.8.2013 klo 12-18 Koko Suomi

Avoimet puutarhat -tapahtumassa yksityishenkilöt pääsevät avaamaan omien puutarhojensa ovet vieraille yhden päivän ajaksi. Mukaan voi ilmoittautua kuka vaan. Viime vuonna tapahtuma nousi suureen suosioon, joten kävijöitä varmasti riittää tänäkin vuonna.

Muut puutarhamatkailukohteet

Joensuu

Kasvitieteellinen puutarha Botania, jossa voi nauttia muun muassa Suomen ainoasta trooppisesta perhospuutarhasta. Kokoelmakasvihuoneissa on edustettuna neljä eri suurilmastoa: tropiikki, subtropiikin kesä- ja talvisadealueet ja aavikko, ja laaja ulkoalue tarjoaa muun muassa mausteita ja muita hyötykasveja. Puutarhassa on myös erikoisia, eksoottisia lintuja.

Kaarina, Piikkiö

Arboretum Yltöinen on erityisesti puista kiinnostuneille hieno kohde, joka tunnetaan kesäkuussa kukkivista alppiruusuistaan. Puutarhassa on myös perennojen näyttelyalue. Sijainti Turun kupeessa on erinomainen muualta Turkuun suuntaaville.

Jakobstad | Pietarsaari, Finland 

Jakobstad | Pietarsaari, Finland

Pietarsaaren Koulupuutarha

Pietarsaari

Pietarsaaren Rosenlundin pappila ja Aspegrenin puutarha on historiallisesti arvokas kokonaisuus, jossa on 1700-luvulta peräisin oleva puutarha. Siellä on esillä muun muassa vanhoja hyötykasveja. Lisäksi kaupungissa on avoin Koulupuutarha, joka on erittäin kaunis kokonaisuus, suosittelen! Pietarsaari on myös kaunis pikkukaupunki, jossa riittää historian ystävälle silmäniloa, esimerkiksi vanha Skatan työläiskaupunginosa.

Untitled Hatanpää arboretum & rose garden

Untitled

Hatanpään arboretum ja ruusutarha

Tampere

Hatanpään arboretum on ehdottomasti tamperelaisen puutarhamatkailun helmi. Laajalle alueelle järven rannalla levittäytyvä puulajipuisto tarjoaa muun muassa hehkuvan ruusutarhan, erilaisia perennoja sekä potagerin. Alueella toimii myös kesäisin kahvio, vaikkakin suosittelen ottamaan omat eväät mukaan ja nauttimaan ne monen paikallisen tavoin nurmikolla. Arboretumissa järjestetään myös tutustumiskävelyitä sekä konsertteja kesäisin. Suosittelen lämpimästi!

On the road

Ruissalon maisemia

Pond panorama

Kasvitieteellisen puutarhan japanilainen lampi

Turku

Kuralan kylämäki on vanha maatilakokonaisuus, jossa pidetään elävästi yllä 1950-luvun maatalon toimia ja tiloja. Puutarhassa on esillä varsinaissuomalaisia perennoja ja jokilaaksossa kulkee myös perinnemaisemareitti. Kuralan kylämäki on mukava koko perheen kohde, suosittelen!

Ruissalo on monen ulkopaikkakuntalaisenkin tuntema vihreä ja vehreä saari Turun edustalla. Luontopolut tarjoavat hyvät puitteet tutustua rauhoitettuun lehtomaisemaan, jossa monet erikoisemmat kasvi- ja eläinlajit viihtyvät. Ruissalosta löytyy myös Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha, joka on ehdottomasti yksi Turun parhaista vierailukohteista. Puutarhassa voi nauttia muun muassa hienosta kivikkopuutarhasta ja sisätiloissa on katseltavaksi erikoisiakin lajeja. Suosittelen tutustumaan Ruissaloon esimerkiksi Aurajoelta lähtevällä vesibussikyydillä. Yksi lempikohteistani!

Puutarhakirjojen lumoissa | Charmed by gardening books

Koska sää on viime päivinä ollut lähinnä harmaa ja loskainen, olen uppoutunut sitäkin syvemmälle puutarhakirjojen maailmaan. Kävin taas täydentämässä kirjakasaa kirjaston puutarhahyllyllä ja löysin monta jo ennen hyväksi koettua kirjaa ties kuinka monennelle kierrokselle.

Mukana on tietenkin perinneperennoja yllin kyllin. Pentti Alangon ja Pirkko Kahilan Palavarakkaus ja särkynytsydän esittelee laajasti perinteisten koristekasvien lajeja ja historiaa sekä sitä, mistä niitä voi nykyään metsästää. Minulla oleva kirja on vuonna 2005 ilmestynyt kuudes painos – en yhtään ihmettele, että kyseiselle kirjalle on aina vaan lisää lukijoita. Olen itse kirjan kanssa opiskellut lainapuutarhan kasveja ja todella hyödyllinen opus se on.

Jouko Rikkisen Perinnekasvit -kirja on toinen kasviraamatuistani. Kauniit kuvat nostavat kasvit kirjan sivuilta lähes elävien veroisiksi. Perinnekasveja löytyy myös Ulla ja Pertti Salon Pihan perinnekasvit -kirjasta.

Luontoa myötäilevän puutarhan parissa taas pyöritään Mattias Tolvasen Villi puutarha -kirjassa. Kirjassa yhdistetään nätisti kasvatettu puutarha ja luonnonympäristö.

Riku Cajander löytyy pöydän kulmalta monenkin kirjan takaa. Puutarhan parhaat perhoskasvit avaa silmieni eteen mahdollisuuden värikkäästä ja upeasta puutarhasta, jossa perhosetkin viihtyvät. Todella inspiroiva kirja. Luontopiha keskittyy ympäristöystävällisen ja monimuotoisen pihan perusteisiin, toinen mainio kirja häneltä.

Saila Routio on minulle tuttu bloginsa kautta. Hänen kirjassaan Oman pihan suunnittelu käydään läpi pihasuunnittelua erilaisin esimerkein, ja erityisesti Suomen oloihin soveltaen. Muutenkin suosin suomalaista puutarhakirjojen kanssa. Inspiraatiota voin hakea vaikka maailman ääristä, mutta oikea puutarhatietous välittyy parhaiten paikallisten kautta.

Tuoksuva puutarha ja parveke on Kirsi Tuomisen käsialaa. Kattava esittely erityisesti tuoksullaan huumaavista kasveista löytyy näistä kansista.

Oppilaitokseni Ahlmanin mäelle on muuten rakentumassa perinneperennoihin panostava vanha pihapiiri eli Pirkanmaan perinnepiha. Toistaiseksi alueella on kaivettu isoilla työkoneilla, mutta uskon vahvasti, että pihamaasta tulee minulle vielä pyhiinvaellukseen rinnastettava kohde joskus tulevaisuudessa. Onko teillä vinkata muita kohteita, joissa pääsisi tutustumaan vanhoihin kasveihin, mielellään tietysti vanhassa ympäristössä?

Olen myös ajatellut tilata itselleni The English Garden -unelmointilehden vuosikerran syntymäpäivälahjaksi. Olen ystävältä saanut irtonumeroita, mutta englannintunnilla selaillut lehdet saivat niin huokailemaan omienkin perään. Lehdissä pidän eniten ehkä siitä, että niitä voi ahmia vuoden mittaan aina eri teemoissa ja seuraavaan lehteen on aina jotain ihanaa luettavaa taas keksitty. Kirjat eivät kauaa käsissäni vanhene :)

Tämän päivän postausta piristämässä päivänhattuja (Rudbeckia) kuvattuna eri puolilla Suomea.

___________________________

As the weather hasn’t exactly been looking like my last post – no glorious sunshine for us but slowly sinking, melting snow drifts instead – I’ve engrossed myself with gardening books. I mainly read Finnish books because they’re best acclimated to our cold winters and long, long summer nights when it comes to their plant choices and care instructions.

On top of these handy books I do read plenty of dreamy books too. Ones with excellent gardens from anywhere in the world, topped with breathtaking photography. To go with this I think I’ll treat myself to a subscription of The English Garden magazine for a year for my birthday coming along very soon. Do you have any books to recommend that would be worth a look?

To brighten the post for today I’ve chosen some Black-eyed Susans (Rudbeckia) from all around the country. 

Aurinkoinen alkutalven aamu | A sunny early winter’s morning

Vapaapäivä, kylmä aamu, kamera ja minä. Tänä aamuna muistin taas mitä onnellisuus on.

My day off, a cold morning and me. This morning I remembered what it means to be happy again.

Tilhet

Tilhet | Waxwings

Untitled Untitled

Untitled

Punaisia helmiä siellä täällä, timantteja ruohikossa.

Red pearls here and there, diamonds on the lawn.

Mustarastas

Jotkut mustarastaat jäävät. | Some Blackbirds stay.

Untitled

Untitled Untitled

Hopeaa ja ruskean sävyjä. | Silver and brown hues.

Untitled

Untitled

Untitled

Kiteitä | Chrystals

Untitled

Untitled Untitled

Untitled

Kesän viimeiset | Last of the summer

Untitled

Niin lämmin valo, vaikka kylmä onkin | Such a warm light although it is cold

Untitled

Untitled Untitled

Untitled

Surulliset kuuset  | Sad spruces

Untitled

Untitled

Untitled